Kategoriat
Ajankohtaista Case esimerkit

Asiakas case: ”Vuokrajohtaja oli nopeavaikutteinen lääke terveydenhuoltoalan yrityksen kiireelliseen (hoito)tarpeeseen”

Valtava laajentumispotentiaali eikä riittävästi henkilöstöresursseja! Se oli tilanne, kun terveyspalveluita tarjoava 9Lives syksyllä 2020 päätti ruveta tarjoamaan koronatestauksia yksityiselle terveyshuollon sektorille ja yrityksille.

Eli akuuttiin kasvuvaiheeseen tarvittiin kokenut johtotason osaaja, Henrik Tuulos?

”Kyllä! Olihan se melkoista menoa! Minun tehtäväni oli myydä koronatestauspalveluitamme yrityksille sekä yhteistyössä muun organisaation ja loppuasiakkaan kanssa kanssa organisoida koronatestauspisteitä eri paikkakunnille mahdollisimman nopeasti”, kertoo interim-johtajana 9Livessä toiminut Henrik Tuulos.

Tilanne oli akuutti, prosessit kehittyivät ja palveluhenkilökunnan tarve kasvoi jatkuvasti. Eihän tällaisia olosuhteita oltu ennen nähty. Tehtiinpä mitä tahansa, sen piti tapahtua nopeasti. Siksi tarvittiin henkilö, joka uskalsi ja osasi hypätä syvään päätyyn eikä hän tarvinnut paljon aikaa perehtymiseen ja tilanteen selvittelyyn.”

Miten myynti onnistui tässä ennen näkemättömässä tilanteessa?

”Tavallaan möimme palvelua, jota kukaan ei halunnut, mutta kaikki tarvitsivat. Vaikka yrityksillä oli jatkuva tarve testata henkilökuntaansa, ei myynti kuitenkaan aina ollut helppoa. Yritykset, joihin suuntasimme myyntiponnistukset, hyödynsivät usein työterveyshuollon kilpailevia testauspalveluita. Oli kehitettävä selkeästi kilpailijoista erottuva palvelu.

Alalla profiloiduimmekin nopean ja joustavan toiminnan palveluntarjoajaksi erittäin asiakaslähtöisellä otteella. Meillä oli ja on edelleen jatkuvassa valmiudessa oleva koronatestauspakettiauto, joka välineineen ja henkilöstöineen tulee nopeasti paikan päälle asiakkaan osoittamaan paikkaan. Olemme olleet testaamassa kymmeniä ja jopa satoja ihmisiä yhdellä kertaa sekä kaupunkien keskustoissa että luonnon keskellä.”

9Lives on aikaisemminkin hyödyntänyt vuokrajohtajia.  
Mikä siihen mielestäsi on ollut pääasiallinen syy?  

”9Livesen toimintaa leimaa muutoksiin positiivisesti suhtautuva asenne ja yrityksen aikaisemmissa projekteissa on myös käytetty vuokrajohtajia. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun aloitin 9Liveseissa, toinenkin vuokrajohtaja aloitti yrityksessä.

On aika tyypillistä, että yritykset suunnittelevat palkkaavansa ylimpään johtoon henkilöitä toiselta toimialalta, saadakseen uutta osaamista ja erilaisia näkemyksiä. Mutta loppupeleissä usein kuitenkin valitaan ”varma” henkilöratkaisu samalta toimialalta. Kun näin toimitaan, tavoitteet saattavat jäädä saavuttamatta ja yritys menettää kehitysmahdollisuuden.  

Minun taustani ei ollut terveydenhuoltoalalta, vaan aivan muualta. 9Livesille minun hyödyntäminen oli riskitön mahdollisuus saada yritykseen hiukan tavallisuudesta poikkeavaa kompetenssia. Erilainen ajattelutapa tuottaa tavallisesti erilaista lopputulosta.”

Olit aikaisemminkin toiminut liiketoimintajohtajana, mutta koronan iskiessä päätit vaihtaa suuntaa.
Millaisena koit interim-tehtävän?

Olin tehnyt uraa vähittäiskauppaympäristössä kauan mutta korona tarjosi mahdollisuuden uuteen toimialaan ja siten kehitykseen, ja päätin tarttua siihen. Samoihin aikoihin olin alkanut opiskelemaan business coachingia ja siinä yhteydessä tutustuin lähemmin interim-toimintaan. Minua kiinnosti myös uudet toimialat ja projektit, joten otin yhteyttä interim-johtajia välittävään Nordic Interimiin, joka on toimialan markkinajohtaja.

Meneminen uuteen tehtävään uudella toimialalla on antanut uskomattoman energiabuustin itselleni. Vaikka akuutimmassa tilanteessa venymistä ja heittäytymistä oli enemmän kuin lääkäri määrää, niin oli todella mielenkiintoista olla mukana kiihkeästi kasvavalla markkinalla. Kasvun kehitys oli niin nopeaa, että sen hallinta oli ajoittain haastavaa, mutta oman kehitykseni kannalta olen iloinen, että sain olla siinä mukana.”

Miten tilanne nyt jatkuu 9Livessä?

”Alkuun interim-sopimukseni oli määräaikainen. Sopimusta kuitenkin jatkettiin, jonka jälkeen sekä 9Livesin toimitusjohtajan että minun mielestä tuntui hyvältä ajatukselta muuttaa väliaikainen sopimukseni vakinaiseksi työsuhteeksi

Työelämän muuttuessa vuokrajohtajan hyödyntäminen varsinkin yrityksen kasvuvaiheessa on alkanut kiinnostaa enemmän sekä yksityisiä henkilöitä että yrityksiä. Interim-johtajat keskittyvät yrityksissä tavallisesti kehityksen ja muutoksen johtamiseen ja toteutukseen. Kun muutos on toteutettu ja siirrytään ylläpitävään toimintaan, yritys tavallisesti palkkaa henkilön vakituiseen palkkasuhteeseen hoitamaan tehtävää.

Mutta onhan vuokrajohtaja terveydenhuollon alalla toimivalle yritykselle kivuton tapa hoitaa yrityksen kasvukipuja”, vitsailee Tuulos.