Pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö Polaris Equity on solminut strategisen kumppanuuden Valtuksen kanssa, ja siitä on tullut yhtiön uusi pääomistaja. Sijoitus on Polariksen uuden Fund VI -rahaston ensimmäinen ja tähtää Valtuksen kansainvälisen laajentumisen tukemiseen, jonka tavoitteena on rakentaa alalle globaali markkinajohtaja. Nordic Interim on ollut osa Valtus Groupia vuodesta 2021.
Haastattelussa Johan Pålsson, Partner, ja Karin Möllborg, Director Polarisilta, jakavat näkemyksiään sijoituksesta, Interim -toimialasta sekä Valtuksen tulevaisuuden suunnitelmista.
Voitteko kertoa lyhyesti taustastanne, sekä pari sanaa Polariksesta?
Karin Möllborg: ”Aloitin Polariksella noin puolitoista vuotta sitten. Ennen sitä työskentelin Triton Partnersilla, jossa työskentelin vastaavanlaisten pienten ja keskisuurien yritysten sijoitusten parissa, ja sitä ennen Investorilla. Kokemukseni painottuu korkean kasvupotentiaalin omaavien yritysten tunnistamiseen ja systemaattiseen kehittämiseen.”
Johan Pålsson: ”Olen toiminut pääomasijoittamisen parissa 20 vuotta. Viimeksi olin CapMan Buyoutilta, jossa toimin Managing Partner, ja sitä ennen vietin kymmenen vuotta Ratoksella. Urani aloitin konsulttina Arthur D. Littlessä, ja tämä kokemus on antanut minulle laajan ymmärryksen eri toimialoista ja liiketoimintamalleista.
Polaris perustettiin Tanskassa lähes 30 vuotta sitten Møller-Mærskin perheen aloitteesta yhdessä joidenkin tanskalaisten rahoituslaitosten kanssa. Olimme yksi ensimmäisistä pääomasijoitusyhtiöistä Tanskassa, ja strategiamme alusta alkaen on ollut sijoittaa pohjoismaisiin keskisuuriin yrityksiin, joilla on suuri kehitys- ja kasvupotentiaali. Tämä strategia on edelleen sama tänä päivänä, olla aktiivinen ja vankka omistaja. Meillä on selkeä kasvu- ja kumppanuuslähtöinen sijoitusfilosofia, ja toimistot Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.”
Miten päädyitte sijoittamaan Valtukseen?
Johan Pålsson: ”Tähän kysymykseen on oikeastaan kaksi vastausta. Ensinnäkin olen tuntenut Björn Henrikssonin, Valtus Groupin toimitusjohtajan, jo useiden vuosien ajan, sillä työskentelimme molemmat Arthur D. Littlessä. Meillä on ollut vuosien ajan jatkuvaa vuoropuhelua, jossa olemme keskustelleet Nordic Interimin liiketoiminnasta ja Interim-markkinan suuresta potentiaalista. Toiseksi Polaris on itse ollut Nordic Interimin asiakas useiden vuosien ajan ja on siten voinut seurata heidän kehitystään ja kasvumatkaansa. Ajan myötä keskustelumme kehittyivät konkreettisemmaksi sijoituskeskusteluksi. Tunnemme yhtiön ja markkinan hyvin.”
Karin Möllborg: ” Valtus on vahva eurooppalainen toimija, jolla on toimintaa lähes 30 maassa, joten se sopii täydellisesti sijoitusfilosofiaamme. Valtuksen tiiviit pohjoismaiset juuret, erityisesti Nordic Interimin kautta Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa tekivät siitä erinomaisen kohteen. Arvioimme sijoituskohteita tarkoin määriteltyjen kriteerien pohjalta, ja Valtus täytti niistä käytännössä jokaisen.”
Mikä teki Valtuksesta houkuttelevan sijoituskohteen verrattuna kilpailijoihin?
Johan Pålsson: ”Valtuksella on uskomattoman vahva asema Euroopan markkinassa. Valtus on kasvanut menestyksekkäästi yritysostojen kautta ja on alkanut konsolidoida hajanaista markkinaa. Tavoitteenamme on tukea Valtusta sen matkalla kohti maailman johtavaksi Interim -toimijaksi. Meillä on vahva ja luottamukseen perustuva käsitys perustaja Philippe Soullierista sekä nykyisistä sijoittajista, mikä luo erinomaisen pohjan aidolle kumppanuudelle. Tiivis yhteistyö sijoituskohteidemme keskeisten henkilöiden kanssa on keskeinen osa strategiaamme ja arvonluontiamme.”
Karin Möllborg: ”Kilpailijoihin verrattuna näemme, että Valtus on rakennettu pitkäjänteiselle ja kestävälle pohjalle. Sillä on vahva brändi, laaja verkosto päteviä Interim- johtajia sekä todistetusti pitkäaikaisia asiakassuhteita monien palaavien asiakkaiden kanssa. Operatiivinen malli on myös vahvuus, sillä siinä on korkea erikoistumisen ja tehokkuuden taso esimerkiksi Talent Managementin ja Business koodinointi tiimien kesken. Arvostamme myös sitä, että Valtus toimii Premium-segmentissä keskittyen johtoryhmätason tehtäviin middle managementin sijaan. Kansainvälinen läsnäolo on keskeinen tekijä, joka mahdollistaa globaalien asiakkaiden palvelemisen sekä tarjoaa houkuttelevan kansainvälisen verkoston Interim-johtajille.”
Teillä on Polaris Excellence Model tukemassa portfoliota. Miten aiotte soveltaa sitä Valtukseen?
Johan Pålsson:”Polaris Excellence Model on rakenteellinen tapamme varmistaa, että yhteinen kokemuksemme ja osaamisemme hyödyttävät yhtiöitämme skaalautuvalla ja toistettavalla tavalla. Mallissa on kaksi pääosaa. Ensimmäinen osa koskee kaikkia portfoliomme yhtiöitä ja liittyy vahvan ja skaalautuvan infrastruktuurin, järjestelmätuen ja selkeän kasvustrategian varmistamiseen. Tähän sisältyvät myös HR ja organisaatio, joissa työskentelemme oikeiden osaajien houkuttelemiseksi ja sitouttamiseksi sekä tiimien potentiaalin maksimoimiseksi. Toinen osa mallista sisältää erilaisia moduuleja, jotka ovat relevantteja tietyille yhtiöille. Valtuksen osalta hyödynnämme erityisesti osaamistamme yritysostojen kautta tapahtuvassa kasvussa jatkaaksemme markkinan konsolidointia. Malli toimii osittain työkalujen, mallipohjien ja vertailudatan kirjastona ja osittain sisäisten ja ulkoisten asiantuntijoiden verkostona esimerkiksi IT-järjestelmien alueella, joista yhtiöt saavat konkreettista tukea.”
Miten näette Interim -toimialan tulevaisuuden ja Valtuksen roolin siinä?
Johan Pålsson: ”Olemme vakuuttuneita siitä, että globaalissa markkinassa on vahvaa rakenteellista kasvua. Tätä kasvua ajavat kaksi suuntaa: toisaalta asiakkaat kohtaavat yhä nopeamman muutostahdin, mikä luo tarpeen nopeille ja joustaville johtamisratkaisuille ja Interim – johtajuus on tähän erinomainen työkalu. Toisaalta näemme asiakkaiden kypsyyden kasvavan, jolloin he ymmärtävät yhä paremmin Interimien arvon ja osaavat erottaa sen perinteisestä liikkeenjohdon konsultoinnista.”
Karin Möllborg: ”Toinen vahva ajuri on selkeä trendi, jossa yhä useammat kokeneet ja osaavat johtajat valitsevat Interim-rooleja. ”Gig economy” – kasvaa, ja sen myötä myös saatavilla oleva osaajapooli. Arvioimme, että markkina kasvaa tulevaisuudessa kaksinumeroisin luvuin. Pohjoismaat ovat suhteellisen kypsä markkina, kun taas potentiaali on vielä suurempi muilla, vähemmän kehittyneillä markkinoilla, joihin Valtuksen tulisi laajentua. Tämä tarjoaa erinomaisen lähtökohdan.”
Lopuksi miten näette Valtuksen tulevan kehityksen ja kansainvälisen laajentumisen?
Johan Pålsson: ”Tavoitteemme perustuvat täysin Valtuksen nykyisen johdon suunnitelmaan ja visioon. Emme tule muuttamaan suuntaa, vaan uskomme vahvasti nykyiseen strategiaan ja haluamme tarjota Valtukselle resurssit ja tuen sen saavuttamiseksi. Suunnitelmamme ovat vahvasti kasvuhakuisia. Näemme, että kasvuvauhtia voidaan vielä merkittävästi kiihdyttää, ja keskeinen osa tätä on yritysostojen jatkaminen ja laajentuminen uusille maantieteellisille markkinoille. Yhdessä johdon ja muiden omistajien kanssa odotamme innolla mahdollisuutta rakentaa globaalia markkinajohtajuutta.”
#PolarisEquity #Valtus
