”Minulle on tärkeää ymmärtää kokonaisuuksia ja tämä tarve on aina määritellyt sekä työelämääni että vapaa-aikaani. Vapaalla harrastan hiihtovaellusta ja liikkumista vuorilla. Myös työssäni pyrin tarkastelemaan asioita korkeammasta perspektiivistä, laajentaakseni ymmärrystäni syy-seuraussuhteista ja miten voisin toimia entistä varteenotettavampana vaihtoehtona asiakkaan tarpeiden ratkaisijana.”

Näin toteaa kauppatieteiden maisteri Niklas Björkman, joka huhtikuun alusta aloitti partnerina Nordic Interimin Suomen organisaatiossa. Niklas on työskennellyt pitkiä ajanjaksoja muun muassa Sveitsissä ja Saksassa ja tutustunut työuransa aikana laajasti erilaisiin tehtäviin ja toimialoihin eri yrityksissä. Ulkomailla asuessaan Niklas myös rakastui vuorilla liikkumiseen.

”Olen moniottelija ja toiminut sekä b2b-tuotteita että kuluttajatuotteita myyvien yritysten parissa, kuten esimerkiksi Fazerilla. Tongyu Technologylla ja Stora Ensolla työskennellessäni kansainvälinen verkkoliiketoiminta ja metsäteollisuus tulivat tutuiksi. Talent Vectialla vuorostaan pääsin keskittymään liikkeenjohdon konsultointiin. Monipuolisten tehtävien ansiosta minulle on tarjoutunut jatkuvasti enemmän mahdollisuuksia konsultoida eri yritysten johtoa liiketoiminnan haasteissa. Koen, että taustastani uudessa tehtävässäni on erittäin paljon hyötyä, koska myös tilanteet ja tarpeet, joissa vuokrajohtajia tarvitaan, ovat erittäin monisyisiä.”

Niklaksen liittyminen Nordic Interimin tiimiin, laajentaa entisestään ymmärrystämme asiakasyritysten moninaisista tarpeista. Hänen kansainvälisestä kokemuksestaan tulee myös olemaan hyötyä asiakkaillemme.

”Nordic Interim on mielestäni todella mielenkiintoinen työympäristö, koska yritys on niin kauan ja niin menestyksekkäästi toiminut Pohjoismaissa. Kun suomalaiset yritykset tavoittelevat kasvua tai muutosta tai tarvitsevat väliaikaista tukea liiketoiminnan tehostamiseen, Nordic Interim on ehdottomasti osaavin interim-toimija Skandinavian markkinoilla. Tämän lisäksi uusi omistajamme Valtus avaa ovia Ranskassa ja muualla Keski-Euroopassa.”

Tervetuloa tiimiin Niklas!

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi jaamme sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoja siitä, miten käytät sivustoamme. Kumppanimme voivat yhdistää näitä tietoja muihin tietoihin, joita olet antanut heille tai joita on kerätty, kun olet käyttänyt heidän palvelujaan. Lue evästetekstimme täältä.

Manage your cookie-settings

Necessary cookies

Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

Statistical cookies

To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.