Kotkassa on ollut metsäteollisuutta jo yli 150 vuoden ajan. Vuonna 1872 perustettu kartonki- ja paperitehdas on nykyisin osa kansainvälistä MM Groupia, joka toimii 30 maassa ja työllistää yli 13 000 ihmistä. MM Kotkamills valmistaa Kotkassa muun muassa ensikuitukartonkia vaativiin pakkaussovelluksiin sekä laminaattipaperia. Tehtaan vuosittainen tuotantokapasiteetti on 585 000 tonnia kartonkia ja paperia.
Kyse on siis suuresta teollisesta kokonaisuudesta, jossa pitkät perinteet kohtaavat jatkuvasti muuttuvan toimintaympäristön. Vuonna 2025 MM Kotkamills oli jälleen uuden vaiheen äärellä.
Yhtiössä oli käynnistetty määrätietoinen kehitysohjelma uuden toimitusjohtajan johdolla, ja ensimmäisiä merkittäviä tuloksia saavutettiin jo varhain. Samalla koko MM Groupissa valmisteltiin laajempaa Fit for Future -ohjelmaa, johon myös Suomen yhtiöt liittyivät kesällä 2025.
Muutosvauhti oli kova, ja henkilöstötoiminnossa oli samaan aikaan resurssivajetta. Tarvittiin kokenut tekijä, joka voisi hypätä nopeasti mukaan, ottaa vastuuta ja ennen kaikkea auttaa viemään muutosta eteenpäin. MM Kotkamills päätyi palkkaamaan Nordic Interimiltä kokeneen Interim-henkilöstöjohtajaa.
Kesäkuun lopussa 2025 Antti Uski aloitti yhtiön Interim-henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hänen tehtävänsä ei ollut ainoastaan varmistaa HR:n päivittäisen toiminnan jatkuvuutta, vaan tukea käynnissä olevan kehitysohjelman toteutusta ja samalla rakentaa henkilöstön kehittämiselle pidemmän aikavälin suuntaa. Marraskuussa 2025 Antin vastuulle siirtyivät myös viestintäjohtajan tehtävät.
Muutosta ei tehdä vain strategiassa
Interim-jakson aikana johtoryhmä ja avainhenkilöt rakensivat yhdessä yhtiölle pitkän aikavälin kehityssuunnitelmaa. Työ ei kuitenkaan jäänyt suunnitelman tasolle, vaan sen toteuttaminen käynnistyi jo valmisteluvaiheessa.
Henkilöstön näkökulmasta katse suunnattiin tulevaisuuteen. Miten varmistetaan osaavan henkilöstön saatavuus? Miten vahvistetaan moniosaamista? Kuinka tuetaan työkykyä muutoksessa ja pidetään kiinni tärkeistä osaajista? Samaan aikaan oli huolehdittava siitä, että arki toimii.
Henkilöstö- ja viestintätoimintojen perustoiminta jatkui sujuvasti koko Interim-jakson ajan. Työkykyjohtamista ja työturvallisuutta kehitettiin, keskeisiä rekrytointeja vietiin eteenpäin ja organisaation avainrooleja suunnattiin kehityssuunnitelman mukaisesti.
Vuoden 2025 aikana MM Kotkamills onnistui tekemään merkittävän käänteen ja uuden suunnan vahvistamista jatkettiin vuonna 2026. Muutoksessa onnistuminen syntyi monen ihmisen työn tuloksena, mutta johtoryhmän ja eri toimintojen yhteisellä tekemisellä oli siinä keskeinen rooli. Interim-johtajan tehtävänä oli olla mukana tässä työssä, tuoda kokemusta päätöksenteon tueksi ja varmistaa, että myös henkilöstöön liittyvät asiat etenivät liiketoiminnan tahdissa.
”Asiat olivat edenneet, eikä vastassa ollut kaaosta”
MM Kotkamillsin toimitusjohtaja Marko Pekkola hyödynsi Interim-johtajaa ensimmäistä kertaa. Kokemus oli hänen mukaansa erittäin myönteinen, ”saimme monia asioita etenemään ja pystyimme vauhdittamaan toimintatapojemme kehittämistä.”
Erityisen arvokkaaksi Pekkola nostaa säännöllisen sparrauksen, ”Antin kanssa käydyt säännölliset sparrailut tukivat tarvittavien muutosten toteuttamista. Kaiken kaikkiaan yhteistyö hänen kaltaisensa kokeneen ammattilaisen kanssa oli erittäin antoisaa.”
Interim-jakson merkitys näkyi myös siinä vaiheessa, kun vakituinen henkilöstö- ja viestintäjohtaja Teemu Kälkäjä aloitti tehtävässään, hänelle oli tärkeää, että HR-prosessien jatkuvuus oli varmistettu ja keskeiset asiat olivat edenneet. ”Kun aloitin uudessa roolissa henkilöstö- ja viestintäjohtajana, oli tehtävään helppo tulla. Asiat olivat edenneet Antin aikana, eikä vastassa ollut roihuavaa tulipaloa tai kaaosta.”
Interim-ratkaisu ei siis ainoastaan täyttänyt väliaikaista resurssitarvetta. Se loi myös hyvän lähtökohdan seuraavalle vaiheelle. ”Interim- johtajan käyttö nopeutti perehtymistäni ja tehtävään sisäänpääsyä”, Teemu summaa.
Kokemus, joka jää organisaatioon
Antti Uskin toimeksianto päättyi huhtikuun 2026 lopulla, kun Teemu siirtyi ohjaksiin.
Myös Antille aika MM Kotkamillsillä oli erityinen, ”toimeksianto oli erittäin antoisa, ja johtoryhmässä pystyttiin rakentamaan keskeisiä suuntaviivoja pidemmälle eteenpäin. Yhteistyö toimitusjohtajan ja johtoryhmäkollegoiden kanssa toimi erinomaisesti, ja oli arvokasta olla mukana toteuttamassa liiketoiminnan käännettä.”
Antin mukaan Interim-työn parhaisiin puoliin kuuluu mahdollisuus hypätä erilaisiin organisaatioihin ja työskennellä eri toimialojen huippuosaajien kanssa. MM Kotkamillsin kohdalla kokemus oli myös henkilökohtaisesti mieleenpainuva, ”oli erityisen hienoa työskennellä Kotkassa, ympäristössä, jossa suomalaisen metsäteollisuuden juuret ovat. Parasta oli kuitenkin kurkotella yhdessä kohti metsäteollisuuden tulevaisuutta.”
Interim-johtaja ei tullut vain täyttämään paikkaa
MM Kotkamillsin tapauksessa Interim-ratkaisu syntyi konkreettisesta tarpeesta, mutta sen arvo rakentui paljon laajemmaksi.
Abti kokemus toi organisaatioon osaamista juuri silloin, kun sitä tarvittiin. Hän varmisti HR:n toimintojen ja viestinnän jatkuvuuden, osallistui liiketoiminnan muutokseen, sparrasi toimitusjohtajaa ja johtoryhmää sekä auttoi rakentamaan suuntaa henkilöstön kehittämiselle.
Ja ehkä yhtä tärkeää, hän varmisti, että seuraavan henkilön oli hyvä tulla jatkamaan työtä, joka on yksi Interim-johtajan vahvuuksista. Parhaimmillaan Interim ei ainoastaan auta organisaatiota tämän hetken tarpeessa, vaan jättää jälkeensä rakenteita, selkeyttä ja valmiuksia seuraavaa vaihetta varten.
