Missiomme ja arvomme

”Yhdistämme oman osaamisemme ja kokemuksemme markkinoiden parhaiden interim-johtajien kompetenssiin ja toimitamme oikean ratkaisun erilaisiin businesskriittisiin haasteisiin.”


Johtava interim management -toimija

Nordic Interim perustettiin Ruotsissa vuonna 2004. Silloin ”interim management” oli tuntematon käsite pohjoismaisilla markkinoilla. Suomessa Nordic Interim aloitti toiminnan keväällä 2013 ja nyt konseptimme tunnetaan myös täällä. Meillä on Globalise-yhteistyöverkostomme ja emoyhtiömme Valtuksen ansiosta vahva asema niin Pohjoismaissa kuin niiden ulkopuolella.

Toteutusvoimaa ja tuloksia

Interim-johtajiemme joukko kasvaa jatkuvasti. Verkostomme koostuu osaavista ammattilaisista, joilla on pitkä kokemus ylimmän johdon tehtävistä ja haasteellisista muutosprojekteista eri kokoisissa yrityksissä.

Oivalluksia ja sitoutumista

Nordic Interim on organisaatio, jossa tiimillä on pitkä kokemus liike-elämän johtotehtävistä. Siksi meidän on helppo ymmärtää toimeksiantajiemme haasteita.

Emme ainoastaan välitä vuokrajohtajia. Olemme kumppani, joka osallistuu aktiivisesti koko prosessiin: tuemme tehtävän määrittelyssä ja toteutuksessa sekä varmistamme laadukkaan lopputuloksen seuraamalla projektin toteutusta alusta loppuun.

Ainutlaatuinen toimintatapaamme houkuttelee markkinoiden parhaat vuokrajohtajat. Se vuorostaan varmistaa laadukkaan lopputuloksen ja tyytyväiset asiakkaat.

Kari Peuhkuri, CEO, Nordic Interim Finland

”Etsimällä sinulle kokeneen ja ammattitaitoisen interim-johtajan ratkaisemme yrityksesi haasteet.”

Arvomme

Ratkaisemme ongelmia

Emme ainoastaan välitä osaavia ammattilaisia. Etsimällä sinulle kokeneen ja ammattitaitoisen interim-johtajan ratkaisemme yrityksesi haasteita.

Tuotamme tuloksia

Yhteistyössä asiakkaiden kanssa määrittelemme toimeksiannon tavoitteet ja valvomme niiden toteutumista.  

Interim-johtajamme ovat yhteistyökumppaneitamme

Yhteistyössä interim-johtajiemme kanssa ratkaisemme yritysten businesskriittisiä haasteita. Interim-johtajat ovat meidän strategisia yhteistyökumppaneita. He eivät ole työsuhteessa meihin, mutta ovat meille yhtä tärkeitä kuin asiakkaamme.

Noudatamme korkeimpia eettisiä periaatteita.